19. syyskuuta 2012

Koskettelukirja

Mikä on koskettelukirja?

Pienille lapsille kirjojen kuvitus on erittäin tärkeää. Kuvia tutkimalla lapsi oppii uusia sanoja ja käsitteitä
ja saa tietoa ympäröivästä maailmasta. Kosketeltavat, kolmiulotteiset kuvat antavat saman mahdollisuuden
näkö- ja monivammaiselle lapselle. Koskettelukirjat ovat värikkäitä, tunnusteltavia kuvia
sisältäviä kuvakirjoja. Ne on tarkoitettu eri-ikäisille näkövammaisille lapsille 2-vuotiaasta alkaen ja
kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisillekin. Kirkkaista väreistä ja selkeistä kontrasteista on iloa ja
hyötyä silloin, kun näköaistia voi hyödyntää. Erilaiset materiaalit stimuloivat myös muita aisteja – tuntoa,
kuuloa ja jopa hajua. Kirjoissa on kuvien lisäksi teksti sekä tavallisin kirjaimin että pistekirjoituksella. Kirjoihin voi kuulua myös liitteenä erillinen tekstiliite tai äänite. Näkövammainen lapsi, joka on pienestä pitäen tottunut koskettelukirjojen kuvien tutkimiseen, pystyy herkemmin omaksumaan koulukirjojen kohokuvat ja
diagrammit. Lapsi voi tarvita ohjausta kuvien tulkinnassa, mutta kosketuksen kautta löydetty uusi tieto
ja kokemus kehittyvät kuva kuvalta ja kirja kirjalta.
(teksti Celian sivuilta)



Minulla nyt sormen päät kutkuttelevat tekemään koskettelukirjaa, ja toivon että joku siellä ruudun toisella puolellakin innostuisi! Olen tehnyt aikanani opinnäytetyöni koskettelukirjoista ja sen puolesta touhunnut jonkin verran koskettelukirjojen parissa, ja todellakin, menettänyt sydämeni niille. Jos minulla olisi paremmat ompelutilat niin alkaisin heti tekemään! Opinnäytetyön myötä vedin myös kursseja ala- ja yläkoululaisille, joissa he itse tekivät koskettelukirjoja, pienissä ryhmissä aina yhden sivun, jotka sitten luokittain kasattiin yhdeksi kirjaksi.  Käytännön helpottamiseksi kaikki tekivät kirjan punahilkka-sadusta. Kirjoista tuli upeita ja lapset/nuoret tykkäsivät todella paljon! Samalla heille sai kerrottua siitä, kuinka kaikki lapset eivät voi tavallista kuvakirjaa lukea/katsella. Harmi kun tietokoneelta on hukkuneet kaikki niihin liittyvät kuvat :(
Kirjat olivat esillä lasten kirjapäivillä kirjasilla ja niin lapset kuin aikuiset niitä ihastelivat.

Nyt tarvitsisi oikeastaan vain löytää inspiroiva satu, ja alkaa ainakin suunnittelemaan!

Tässäpä vielä kuvia siitä kirjasta jonka olen tehnyt. Nyt kun kokemuskin on kaikin puolin karttunut niin tuloskin voisi olla parempi :)
Mutta koskettelukirjojen tekeminen ei ole niin kovin vaikeaa, sillä mitä selkeämpi ja yksinkertaisempi sen parempi! Pistekirjoituskaan ei aina ole tarpeen sillä usein lukemisessa on mukana aikuinen joka voi lapselle ääneen lukea.


Etukannen sisällä on tasku, josta löytyy pieni tarina koskien jokaista vuodenaikaa ja vaahteran elämää.



Kesä

Syksy

Talvi

Kevät


Käykäähän kurkkaamassa myös täällä:
http://satujasormilla.blogspot.fi/
http://www.celia.fi/
http://koskettelukirjat.blogspot.fi/
sekä täällä
ja facebookin koskettelukirjat ryhmän sivuilla

1 kommentti:

  1. Olipa kiva löytää sivusi. On tosi mukava huomata ettei ole "yksin" levittämässä tietoa koskettelukirjoista ja kertomassa niiden tekemisen tuomasta ilosta itselle ja kirjojen lukijoille.
    Pidetään yhteyttä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!